Sales Manager

Mavericks on rohkea ja moderni IT-konsulttitalo, joka on rakennettu osaajiensa ehdoilla. Olemme reilussa kolmessa vuodessa kasvaneet tunnetuksi ja merkittäväksi brändiksi sekä osaajien, että potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa. Vetovoimamme yhtenä todisteena on se, että olemme reilussa kolmessa vuodessa kasvaneet nollasta yli sataan tekijään ja sijaitsemme Suomessa myös kolmella paikkakunnalla; Helsingissä, Turussa ja Tampereella. 

Haemme Mavericksille uutta B2B-myyjää (Sales Manager)

 

Olemme rohkeasti erilainen IT-talo ja kokeilemme koko ajan uusia lähestymistapoja markkinoiden haltuunottoon. Olemme reilussa kolmessa vuodessa kasvaneet merkittäväksi toimijaksi IT-skenessä ja kasvuvauhti ei ole suinkaan hidastumassa ensi vuonna. Siksi haemme nyt nälkäiseen myyntitiimimme uutta tiimikaveria.

Päävastuitasi ovat:

  • Uusien asiakkuuksien hankkiminen: prospektoinnista sopimusneuvotteluihin asti 
  • Nykyisten asiakkuuksien huolenpito sekä kasvatus
  • Muut vastuut omien vahvuuksien mukaan (esim. markkinointi, kumppanit)

Arvostamme:

  • Useamman vuoden kokemusta B2B-myynnistä (IT-alan tuntemus plussaa)
  • Viestintä- ja neuvottelutaitoja
  • Oma-aloitteista ja eteenpäin katsovaa työskentelyotetta
  • Hyviä tiimityöskentelytaitoja
  • Sujuvaa suomen- ja englanninkielen taitoa 

Tavoitteenamme on olla Suomen kovin IT-konsultointiyritys, joten toivomme että jaat tämän “nälän” kanssamme ja se näkyy myös työskentelyotteessasi. Vastaat omista asiakkaistasi, mutta taustalla sinulla on täysi tiimin tuki ja turva. 

Tämä työ tarjoaa sinulle vähintäänkin vaihtelevia ja jännittäviä tilanteita! Toimimme kenties maan vauhdikkaammalla toimialalla rima korkealla, joten turvavyöt kannattaa pitää kiinni ja ratti 10-2 -otteessa. Pääset osaksi kolmen hengen myyntitiimiä, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta  yhteisvoimin. 

Merkittävästä kasvusta huolimatta olemme vasta tarinamme alkutaipaleella, joten tässä on nyt erinomainen mahdollisuus päästä kehittämään ja kasvattamaan yritystä kanssamme. Muokataan yhdessä tästä roolista sinulle työtehtävä, joka saa sinut heräämään joka maanantaiaamu täynnä intoa! 

Ilmoitathan kiinnostuksestasi tehtävää kohtaan meille sunnuntaihin 8.1.2023 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana. Työ on toistaiseksi voimassa oleva ja aloitusajankohdasta sovimme yhdessä kanssasi. Palkka muodostuu peruspalkasta ja onnistumiseen pohjautuvasta tiimibonuksesta. Peruspalkan suuruus kokemuksesta ja osaamisesta riippuen sijoittuu noin 3500-4500 euron välillä.

Meillä on toimistot Helsingissä, Turussa ja tuloillaan Tampereelle maaliskuussa 2023. Voit joustavasti työskennellä toimistolla tai etänä, mutta työn luonteen vuoksi työ vaatii säännöllistä läsnäoloa Helsingissä, sillä suurin osa asiakkaistamme sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Mukavien työkavereiden, joustavien työskentelymahdollisuuksien sekä säännöllisen palkan lisäksi tarjoamme sinulle puhelinedun, vapaavalintaiset työvälineet, kattavan työterveyshuollon, terveysvakuutuksen, lounasedun sekä sairaan lapsen hoitopalvelun. 

Rekrytointiprosessin ensimmäinen steppi on puhelinhaastattelu tehtävään soveltuvien henkilöiden kanssa. Olemme kaikkiin tehtävään kiinnostuksensa osottaneisiin yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla maanantaihin 10.1.2023 mennessä. 

Lisätietoja tehtävästä antaa Sales Lead Sami Willberg (0400585192, sami@mavericks.fi)


		
Jutellaan lisää